Tästä se lähtee!

Alkuun on varmasti syytä hieman esitellä blogini ideaa ja kertoa jotain pientä myös allekirjoittaneesta. Olen siis tulevan syksyn eläinlääketieteen fuksi Eesti Maaülikoolista Tartosta ja lupasin jo kauan sitten itselleni että jos ikinä pääsen opiskelemaan eläinlääketieteelliseen, pidän blogia opiskeluistani. Minusta on siis tulossa loomaarst, mikä on siis viroa ja tarkoittaa eläinlääkäriä. Blogillani haluan auttaa tulevia suomalaisia Tartoon lähteviä eläinlääkärinalkuja, sillä kun itse yritin etsiskellä käytännön kokemuksia suomalaisen opiskelijan elämästä Tartosta, saalis osoittautui melkoisen laihaksi, ainut löytämäni blogi oli Nti Herriotin, jota muuten suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille! :)

Lukion jälkeen hain heti täynnä tarmoa eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan Helsingin yliopistoon. Vähäinen fysiikan opiskelu ja ylioppilaskirjoitukset kuitenkin yhdessä Galenoksen, tuon suuresti rakastetun ja vihatun kirjan kanssa eivät tuottaneet haluttua tulosta ja postilaatikkoon kolahti hylkäyskirje. Sillä kerralla eroa sisäänpääsyrajaan oli niin huikeasti että annoin asian olla ja olin tavallaan tyytyväinen että saisin viettää välivuoden. Toisin kävi. Kaikkien ja eniten omaksi yllätyksekseni muutaman viikon päästä sain lupaavan paksun kirjekuoren Helsingin yliopistolta, jossa kerrottiin että olin saanut opiskelupaikan maatalous- metsätieteellisestä tiedekunnasta, pääaineena kotieläintiede. Niinpä välivuosi sai jäädä ja tämä tyttö lähti suoraan lukiosta yliopistolle hiomaan seuraavan vuoden eläinlääkiksenhakusuunnitelmia.

Vuosi meni ohi turhan nopeasti kotieläintiedettä opiskellessa ja opiskelijaelämää ihmetellessä. Tammikuussa oli taas aika kaivaa vanha kunnon Galle kaapin perukoilta ja aloittaa uusi yritys päästä sisään eläinlääkikseen Helsinkiin. Kävin tammikuusta toukokuulle asti valmennnuksessa ja opiskelin fysiikkaa, joka on ollut minulle aina vähän inhokkiaine, mutta tiesin hyvin että se nyt vaan vaaditaan eläinlääkikseen ja sillä siisti. Parhaimmillani tein 8 ja 9 -tuntisia päiviä Gallen ja fy/ke/bi -yhdistelmän parissa. Tiivistin tahtia valmennuskurssin simuloitujen pääsykokeiden mukaan ja lukupäivät pitenivät kokeen lähestyessä. Tällä kertaa minulla oli oikeasti se paljon puhuttu laskurutiini ja tunsin että tällä kertaa minä oikeasti pääsen eläinlääkikseen!

Vuoden 2011 pääsykoe yllätti monet hakijat ja jo lääkiksissä opiskelevat. Kompakysymyksiä pursuileva monivalintatehtävä sydämen toiminnasta ja EKG -käyrästä söi paljon pisteitä, sillä yksikin virhe pudotti koko osion pisteet nollille moni sanoikin lotonneensa osan tehtävistä. Itse olin kahden vaiheilla. Heti kokeen jälkeen oloni oli vain tyhjä, päässä oli kaikki kevään aikana opitut kaavat sekaisin ja en halunnut ajatellakaan mitään Galenokseen tai pääsykokeisiin liittyvää. Toisaalta taas itsetuntoani kohotti muutamat oikein menneet tehtävät jotka kävin heti kokeen jälkeen tarkastamassa vastausanalyyseistä. On hullu tunne kun ei voi kuin vain odottaa juryn päätöstä opiskelupaikkojen jaosta. Kun muutaman tunnin päästä aloitin matkan Viikistä kohti kotia, aloin vihdoin tajuta että se oli nyt siinä. Viisi kuukautta ahertamista, laskemista, pänttäämistä, turhautumista, ulkoaopettelua, lukupiirejä ja valmennuskursseilla ravaamista. Sitten viisi tuntia aikaa suoltaa kaikki aiheeseen liittyvä tieto paperille. Siinä 14 tehtävän vastauksissa tulisi olla tarpeeksi todistusaineistoa että juuri sinä olet oikea valinta eläinlääkäriopiskelijaksi ja että kuuden vuoden päästä olet taitava eläinlääkäri. Kotimatkalla aloin ajatella että en ehkä sittenkään ollut todistellut asiaa tarpeeksi paperille. Kaikki tekemäni virheet alkoivat muistua mieleen yksi kerrallaan ja kasaantuivat, kunnes en muistanut enää muuta kuin että olin mokannut niin monta kertaa kokeessa. Väsymys ja pettymys omaan suoritukseen purkautuivat kaikki kerralla. Itkin loppukotimatkan ja vielä kotonakin. Kun joku kysyi että "no miten niin se muka meni niin huonosti?", en voinut vastata koska pettymys palasi mieleeni ja aloin itkeä. Jälkeenpäin olen ajatellut että se on merkki siitä että ainakin annoin kaikkeni sisäänpääsyn eteen.

Kun epävarmuuden aika jatkui, yhdessä keskustelussamme äitini heitti vain idean: "entäs se tarto? jos vaikka haet ensi vuonna suomeen ja viroon?". Siitä se sitten lähti, laitoin paperit vetämään Eesti Maaülikooliin, sillä Tartoon hakuaikaa on aina heinäkuulle asti. Järjestely on järkevä suomalaisille, koska Helsingin tulokset ehtivät tulla ennen Tarton hakemusten deadlinea.

Sitten juhannuksen jälkeen koitti suomen eläinlääkiksen tulosten julkistuspäivä. Koska en itse päässyt silloin  koneelle, laitoin viestin äidilleni, joka kävi lukemassa hyväksyttyjen nimilistan läpi puolestani netissä. Sitten sain tekstarin: "Ei ollu sun nimeä listassa, mutta ehkä se tarto vaikka onnistuu :)". Se päivä oli virallisesti pilalla, aloin jo totuttautua ajatukseen toisesta vuodesta kotieläintieteellä. Kaksi puuttuvaa valintakoepistettä pitäisivät minut poissa Helsingin eläinlääkiksestä. Näin jälkeenpäin olen kuitenkin hieman ylpeä itsestäni että onnistuin vain vuodessa petraamaan fysiikantaitojani ja laskurutiiniani niin paljon että tällä kertaa sisäänpääsy oli kiinni vain niistä muutamasta harmittavasta pisteestä!

Tarton eläinlääkiksen tulostenjulkaisupäivänä olin töissä iltavuorossa ja kävin ohimennen koneella tarkastamassa normaaliin tapaan sähköpostini. Toisessa sähköpostissani oli saapuneiden joukossa englanninkielinen otsikko "admission to veterinary studies". "Ei voi olla", ajattelin ja avasin viestin. Kyllä se vaan oli! Minut oli hyväksytty eläinlääkikseen Eesti Maaülikooliin! Loppuillan kirjoittelin uutistekstiviestejä kaikille, joille olin jo ehtinyt harmitella että edessä on varmaan toinen "välivuosi" kotieläintieteellisessä.

Tässä oli nyt "lyhyt" aloitusavautumiseni siitä, kuinka minä olen päätynyt lähtemään eläinlääkäriopiskelijaksi Viroon. Seuraavaksi aion kirjoitella vähän sitä paperisodasta ja käytännön järjestelyistä joita jokainen suomalainen fuksi kohtaa lähtiessään opiskelemaan EMÜ:un. Toivon todella että tästä blogista on apua edes yhdelle Eesti Maaülikooliin hakevalle tai sitä harkitsevalle. Silloin se on mielestäni suorittanut tehtävänsä! :)